Yhdeksän erikoiskoetta – Kaksi perjantaina ja lauantaina seitsemän!

09.01.2017

Tulevan vuoden kilpailussa tullaan ajamaan erikoiskokeita kaikkiaan 9, perjantaina 2 ja lauantaina 7 – erikoiskoekilometrejä kaikkiaan hieman vajaat 130 km. Reitti on edellisvuoteen verrattuna 90% uusiutunutta ja se suuntautuu Mikkelistä katsoen jokaiseen väli-ilmansuuntaan.

Kaikki erikoiskokeet ovat kertaalleen ajettavia, vain kaksi erikoiskoetta on tismalleen samat kuin vuoden 2016 kilpailussa. Tässä muodossa aiemmin ajamatonta tieosuutta on mukana 27 km, ja noin 120 kilometriä on uutta pätkää.

Kilpailun reitti kokonaisuudessaan tullaan julkistamaan tammikuun puolen välin paikkeilla!