TOTTA SE ON – KALLE ROVANPERÄ AJAA 2017 SM VAAKUNA-RALLISSA!

05.02.2017

SM Vaakuna-Rallissa tehdään autourheiluhistoriaa

NYT SE VARMISTUI – KALLE ROVANPERÄ MIKKELIN SM-RALLIIN !

Autourheilun kansallisen lajiliiton AKK Motorsportin päätös myöntää poikkeuslupa 16-vuotiaalle huippulupaukselle osallistua nelivetokalustolla kotimaisiin ralleihin jo tänä vuonna, on loistava uutinen 2017 SM Vaakuna-Rallille ja samalla koko kotimaiselle autourheilulle.

Rovanperä kilpailee tänä vuonna toista kauttaan Latvian mestaruussarjassa TGS Worldwiden nelivetoisella, R5-luokan Skoda Fabialla, ja nyt AKK:n päätöksen myötä Rovanperä ja Skoda Fabia R5 yhdistelmä tullaan näkemään tänä vuonna SM Vaakuna-Rallissa.

”Mahtavaa, että AKK teki päätöksen joka mahdollistaa tällaisen lahjakkuuden kilpailemisen Suomessa – ja erityisen mahtavaa on se, että Kalle taustajoukkoineen on tehnyt päätöksensä tulla meille Mikkeliin ajamaan” riemuitsee kilpailunjohtaja Tomi Jääskeläinen.

”Tämä on meille suuri kunnia – olla ensimmäinen kilpailu jossa Kalle tulee Suomessa ajamaan, olemme hyvin otettuja asiasta. Kuljettajakattaus muutenkin tulee olemaan aivan uskomaton, täällä tullaan oikeasti ajamaan kilpaa, kamppailut kärkisijoista tulevat varmasti käymään hyvinkin kiivaina” lupaa rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hannu Hulkkonen ja jatkaa ”Tästä rallista tehdään taatusti kaikkien aikojen ralli Mikkelissä – kaikkien aikojen SM -ralli Suomessa!”

Myös toinen nuori rallilupaus Alex Forsström, 20, ja kartanlukija Markus Määttänen osallistuvat talvikauden ralli SM-sarjan osakilpailuihin Toni Gardemeisterin TGS -tiimin Skoda Fabia R5 -kalustolla. Forsström ajaa Mikkelin SM Vaakuna-Rallin Kalle Rovanperän tallikaverina.

Yhteydenotot asiasta toivotaan vain:

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hannu Hulkkonen, p. 0500 656 713

Kilpailunjohtaja Tomi Jääskeläinen, p. 044 350 7000

Kuva: Kalle Rovanperä Racing