Mikkelin Urheiluautoilijoille Vuoden liikuntateko 2017 -palkinto

21.12.2017

Mikkelin kaupungin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta myöntää vuoden liikuntateko -palkinnon Mikkelissä toteutetulle, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävälle liikuntatapahtumalle, -teolle tai toimintamuodolle, joka tuo Mikkelille myönteistä näkyvyyttä. Palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai seuralle/järjestölle. Vuoden liikuntateko -palkinnolla ei palkita kilpailusaavutuksia.

Vuoden liikuntateko 2017 -palkinto myönnetään Mikkelin Urheiluautoilijat ry:lle, jonka järjestämä, urheilullisesti kovatasoinen rallin SM-osakilpailu Vaakuna-Ralli 2017 herätti suurta valtakunnallista mielenkiintoa, houkutteli paikalle ennätysyleisömäärän ja keräsi mittavaa medianäkyvyttä itse rallille ja Mikkelille. Tapahtuman järjestelyissä mukana olleet seurat pystyvät rahoittamaan toimintaansa Vaakuna-Rallin tuotoilla (esim. kioskimyynti, lipunmyyntiprovisiot).

Palkinto luovutetaan keskiviikkona 31.1.2018 Mikkelin kaupungintalolla.

Lähde: Mikkelin kaupungin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan pöytäkirjaote
Kuva: Tonigraphs/Toni Ollikainen

FMX Stunt Show tarjoaa adrenaliiniryöpyn yleisölle – tiedossa talven vauhdikkain perjantai-ilta

20.12.2017

Ennen parilähtönä kisattavan supererikoiskokeen alkua perjantaina 16. helmikuuta, tuo Vaakuna-Ralli yleisön nähtäväksi ja koettavaksi Suomessa ennennäkemättömän freestyle motocross stuntesityksen, jonka päätähtinä ovat maailman parhaat FMX-taiturit: espanjalainen Marc Pinyol Guardia sekä suomalaiset Sebastian Westberg ja Niko Säkkinen.

Freestyle motocrossissa eli FMX:ssä ajaja tekee muokatuilla motocross-pyörillä mahdollisimman hienoja liikkeitä ja temppuja ilmalennon aikana. Sebastian Westberg on Suomen ainoa kansainvälisillä areenoilla esiintyvä ja kisaava FMX-kuski. Westberg teki ensimmäisenä suomalaisena voltin etuperin ja hän on myös ensimmäinen suomalaiskuski, joka osallistui lajin arvostetuimpaan kisaan, Red Bull X-fightersiin. Marc Pinyol on lajin legenda, joka on mm. ensimmäisenä maailmassa tehnyt ”Inside Roll” -tempun. Niko Säkkinen on omien sanojensa mukaan ”salolainen stunttikuski”, jonka huikeita temppuja on nähty mm. televisiossa.

Show’n aikana yleisölle esitellään, mitä kaikkea moottoripyörän kanssa voi tehdä yli 10 m korkeiden ja 20 m pitkien ilmalentojen aikana! Oman jännityksensä esitykseen tuo tietenkin talviset olosuhteet, joista Pinyolilla ei ole aiempaa kokemusta… Eikä sen puoleen myöskään piikkipyöristä!

Tämä on vuoden huikein tapahtuma, jota ei todellakaan voi jättää kokematta!

Kuva: Iikka Isoluoma

 

 

Vaakuna-Ralli ja Jukurit jatkavat tiivistä yhteistyötään – helmikuussa Winter Power Night!

08.12.2017

Helmikuussa Mikkelissä Raviradantien päässä pelataan liigakiekkoa ja ajetaan Vaakuna-Rallin 2018 ensimmäinen erikoiskoe. Järjestävät tahot tuovat markkinoille jälleen yhteislipun, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn molempiin tapahtumiin.

Perjantaina 16. helmikuuta Ikioma Areenalla Jukurit pelaa liigakiekkoa ja taistelee Savon herruudesta Kuopion KalPaa vastaan klo 19.00. Samaan aikaan Vaakuna-Ralli 2018 alkaa raviradalla järjestettävällä yleisöerikoiskokeella. Jukurit ja Vaakuna-Ralli yhdistävät voimansa ja järjestävät alueella yhteisen tapahtuman, Winter Power Nightin. Tahot tuovat markkinoille yhteislipun, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn molempiin tapahtumiin ja mahdollistaa liikkumisen tapahtuma-alueilla edestakaisin. Yhteislipulla yleisö pääsee seuraamaan rallin parhaimmat palat ja sekä lämmittelemään Jukurien seisomakatsomoon.

– Mikkelissä nähdään todellinen superperjantai ja maakunnan suurin talvitapahtuma. Kaksi vahvaa mikkeliläistä brändiä yhdistävät voimansa niin, että molemmat voivat saada etua yhteisestä isosta tapahtumasta, Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka kuvaa yhteistyötä.

– Vaakuna-Ralli on joka vuosi suurentunut edellisestä ja yhteistyössä tapahtuu niin myös nyt. On hienoa rakentaa yhdessä Jukurien kanssa näin isoa kokonaisuutta,  Tomi Lantta Vaakuna-Rallin markkinoinnista kommentoi.

– Winter Power Night on koko perheelle sopiva tapahtuma ja 1-2-luokkalaisille tullaan jakamaan tapahtumaan yhteisliput Valppaana Liikenteessä -hankkeen tiimoilta.

SM Vaakuna-Ralli 2018 ajetaan Mikkelissä perjantaista lauantaihin 16.-17.2.2018. Perjantaina Winter Power Nightissa ajetaan rallin yleisöerikoiskoe parilähtönä ja tapahtuman ohjelmaa värittää laaja oheisohjelma. Liiga- ja rallitähtien lisäksi tapahtumassa nähdään espanjalainen moottoripyörästunttaaja Marc Pinyol Guardia.

Winter Power Night -ohjelma:

Klo 17.00 Tapahtuma-alueen ovet aukeavat

Klo 18.15 Oheisohjelma raviradalla alkaa

  • Pyromusical-show (ilotulitus)
  • FMX Stunt Show, jossa mukana Espanjasta Marc Pinyol Guardia ja suomalainen Sebastien Westberg
  • Audi S2 B-ryhmän näytösajo

Klo 18.45 Yleisöerikoiskoe alkaa, ensimmäinen lähtö

Klo 19.00 Jukurit – KalPa -liigaottelu

Yhteisliput Winter Power Nightiin tulevat myyntiin maanantaina 11.12.2017. Yhteislipun hinta on 20€ ja lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn koko tapahtuma-alueelle. Liput ovat myynnissä Lippupisteen myyntipaikoissa (Lippu.fi, Citymarket, Prisma, R-kioskit), Jukurit Shopilla ja osoitteessa nettilippu.fi.