Valppaana Liikenteessä -hanke mukana Vaakuna-Rallissa – Ari Vatanen hankkeen suojelijaksi

11.01.2018

Valppaana Liikenteessä – Vauhdilla voi verkostoitUA -hanke on Mikkelin Urheiluautoilijat ry:n hallinnoima ja Veej´jakaja Leaderin rahoittama yleishyödyllinen hanke, jonka pääpainopistealueita on mm. lasten ja nuorten turvalliseen liikennetapakulttuuriin kasvattaminen.

Hanketoiminnan loppusuoraa vauhdittamaan on saatu merkittävä suojelija – rallin maailmanmestari Ari Vatanen!

– Lämmin hatunnostoni hienolle hankkeellenne! Juuri näin pitää tehdä, panostaa nuoriin ja luoda valistuksella siltoja autourheilun ja ympäröivän yhteisön välillä, toteaa Vatanen.

Valppaana Liikenteessä – Vauhdilla voi verkostoitUA -hanke on mukana myös tulevassa SM Vaakuna-Rallissa. Hankkeen tiimoilta jaetaan mikkeliläisille 1.-2. -luokkien oppilaille vapaalippuja perjantaina Mikkelin Raviradalla ajettavalle supererikoiskokeelle.

Vuoden 2015 lopussa startannut hanke on toimintansa aikana ollut monenlaisessa toiminnassa mukana. Toiminnassa on ollut mukana seuroja, yrityksiä ja yhteisöjä niin Mikkelistä kuin muista hankealueen kunnista (Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Pieksämäki ja Puumala). Hanke päättyy helmikuun 2018 lopussa.

– Turvallinen liikennekulttuuri ja siihen kasvattaminen on aina ollut Mikkelin Urheiluautoilijoille tärkeää. Hankkeen yhtenä tehtävänä onkin ollut opastaa lapsia ja nuoria turvallisiin liikennetapoihin, hankevetäjänä toimiva Minna Hänninen kertoo.

Lisätietoa hankkeesta:
https://valppaana.fi/
https://www.facebook.com/valppaanaliikenteessa
https://www.facebook.com/vauhdillavoiverkostoitua/

Kuva: Tarja Lipsanen